040 671 9581 info@logicemotion.fi

Syyllinen tahtomattaan

Yleisesti ajateltuna syyllisyys tarkoittaa väärin tekemisen tunnetta. Ihminen kokee tietoisuutta, että on tehnyt jotain väärää tai rikkonut lupauksen. Syyllisyydentunnetta voidaan myös manipuloida toisten toimesta. Tällöin mm. paheksumalla tai syyllistämällä saadaan toinen ihminen tuntemaan syyllisyyttä kaikkeen hänestä väitettyyn.

On tervettä kokea syyllisyyttä, kun on tehnyt väärin. Tunnustamalla teko, joka aiheuttaa syyllisyyttä, helpottaa oloa. On myös tärkeää erottaa syyllisyys häpeästä. Jälkimmäinen kohdistuu ihmiseen eikä tekoon. Häpeä tuomitsee ihmisen vääräksi tai riittämättömäksi.

Mitäs sitten, jos syyllisyys on paikalla koko ajan? Mistä johtuu, että koemme lähtökohtaista syyllisyyttä lähes kaikesta?  

Syntynyt syylliseksi

Olemme saaneet geeniperintönä fyysisten ominaisuuksien lisäksi henkisiäkin. Sodan läheisyys vaikuttaa meidän monien tunnetaakkaan. On hyvin tavallista, että sodassa henkiin jäänyt esi-isämme kantoi selviytymisestään syyllisyyttä. Tämä kasvatuksellinen käyttäytymistapa tai jopa geenimuisti jatkaa matkaansa sukupolvelta toiselle… ellemme tunnista ja pyri käsittelemään sitä.

Kun jokin henkinen ominaisuutemme on ollut meillä alusta asti, on sitä vaikea erottaa minuudesta. On tärkeää oppia tunnistamaan liiallisen syyllisyyden tunnusmerkkejä. Riittämättömyyttä, häpeää, arvottomuutta yms. persoonaan iskostuneita tunteita. Luopumalla ylivastuullisuudesta täydellisyyden tavoittelusta sekä olemalla armollinen itselleen ja muille. Erottamalla toisistaan teot ja tunteet. Alkamalla olemaan myötätuntoisesti itsensä puolella.

Kasvanut syylliseksi

Hyvin usein syyllisyyteen kasvetaan. Omassa kasvuympäristössä voi olla aikuisia, jotka eivät pysty käsittelemään omia tunteitaan, vaan siirtävät niitä eteenpäin. Lapsi kuulee olevansa vääränlainen tai tekevänsä väärin. Sukupolvelta toiselle olemme kiinnostuneet vääristä asioista. Kun nykynuori haluaa surffata internetissä television sijaan, niin se leimataan vääräksi. Aikaisemmin televisio oli kirjaan verrattuna pahasta. Sitä edellinen sukupolvi leimasi kirjan peltotöiden viholliseksi. Jos koemme koko ajan riittämättömyyden ja huonouden kommentteja ympäriltämme, alamme uskoa niihin. Jos joku on aina oikeassa, muiden pitää olla aina väärässä.

Ajatuksissamme vertaamme itseämme toisiin ja joihinkin kirjoitettuihin tai kirjoittamattomiin uskomuksiin. Nostamme riman niin korkealle, että emme pysty edes pudottamaan sitä. Ja sitten koemme syyllisyyttä siitä. Kuuntelemme jatkuvasti läsnä olevaa syyllisyyttä, joka vaatii meitä olemaan huolehtivaisempi, tarkempi, nopeampi, parempi jne. Murehdimme mitä teimme tai mitä emme tehneet.

Myös opitusta syyllisyydestä pääsee irti tunnistamalla ja hyväksymällä. Tunne on aina totta ja sen aiheuttaa usein jokin toteutumaton tarve. Paneutumalla syyllisyyden syytekijöihin joko yksin tai vuorovaikutuksessa, voi alkaa pikkuhiljaa oppimaan myötätuntoa ja armollisuutta itseä kohtaan. Kantamalla vastuu vain omasta tekemisestä ja irrottautumalla muiden syyllisyystaakasta, rajaamme vastuun itsemme kokoiseksi.

Syyllinen esiin

Jos joudumme kokemaan syyllisyyttä toisten pahasta olosta, voimavaramme ovat vaarassa. Työpaikoilla kohdataan paljon tilanteita, joissa syyllisen löytäminen on ensisijaista. Tämä luo turvattomuutta ja sitä kautta menetetään luovuutta. Emme uskalla ottaa riskejä ja syitä tähänkin aletaan etsiä toisista. Tällaiset työpaikat ovat ilmapiiriltään todella paineisia ja ihmiset alkavat uupua tämän ”näkymättömän voiman” vaikutuksesta. Sen sijaan avoimet ja ihmisiin uskovat organisaatiot löytävät syyt syyllisten sijaan. Ne parantavat toimintaansa ja pärjäävät hyvin. Ihmiset kaiken toiminnan keskiössä nauttivat ja antavat parastaan.

On erityisen tärkeää, sekä henkilökohtaisella että kollektiivisella tasolla, erottaa tekojen syyllisyys persoonan syyllisyydestä. Hyvässä johtamisessa tämä korostuu terveinä rajoina ja inhimillisenä huomioimisena. Esimiehet eivät voi kaataa omaa syyllisyystaakkaansa toisten päälle… niin kuin eivät ketkään muutkaan. Oli syyllisyytemme perittyä, opittua tai ansaittua, niin sitä pitää käsitellä silkkihansikkain. Kun siitä saa otteen, niin sitten se napataan pihteihin ja ohjataan ulko-ovelle. Kutsumattomia vieraita ei näissä juhlissa tahdota kestitä! n>

Käyttäydymme tunteita

”Mitä v….a tuo taas tekee”, tiuskaisee yksi. ”Haluan nyt olla vaan yksin”, sanoo toinen. Kolmas nauraa ja riemuitsee sydämensä pohjasta. Neljäs kihisee ärtymyksestä… jne.

Nämä kaikki ovat varsin tuttuja reaktioita ihmisten arjessa. Syvältä sisimmästä kumpuava tunne muuttuu jonkinlaiseksi toiminnaksi. Useimmiten salamannopeasti ja ilman sen pidempää harkinta-aikaa. Seuraamukset ovat moninaisia, eivätkä aina suotuisia. Pahimmassa tapauksessa räjähtävä tunne muuttuu räjähtäväksi toiminnaksi esim. väkivallan muodossa.

Onko mitään tehtävissä, että ikäviltä seuraamuksilta vältyttäisi? Pystyisimmekö kontrolloimaan käyttäytymistämme silloin, kun suuret tunteet pääsevät irti? Tunteita sinällään ei saa pakahduttaa eikä sulkea. Niiden kuuluukin tulla pois kehosta. Kaikki tunnelasti on nimensä mukaisesti painona mukana ja se näkyy itse kunkin olemuksessa.

 

Tunteiden kohtaaminen rauhoittaa

Olemme kasvumme aikana oppineet tapoja näyttää tunteita. Äiti on voinut raivota ja isä mököttää. Koulukaveri heitellyt tavaroita ja naapuri lähtenyt useaksi päiväksi ryyppäämään. Kun tunteiden purkamiseen käytettävä keinovalikoima on puutteellinen tai haitallinen, niin pitää löytää parempia tapoja. Koska ne huonotkin on joskus opittu, niin miksei vähän parempiakin voisi oppia.

Kun seuraavan kerran ärsytys meinaa kiehua yli äyräiden, niin voisiko ihmisen ohjausjärjestelmä siinä kohtaa ottaa käyttöönsä jonkun uuden tavan ilmaista tunteita? Päivitetään tältä osin käyttöjärjestelmää ja kokeillaan vaikka metsälle karjuntaa tai itselle peilin kautta irvistelyä. Kun taas välillä keho kihisee onnesta ja ilosta, niin sen sijaan, että toteutetaan mantraa ”kell’ onni on, se onnen kätkeköön”, niin hypitään riemusta ja kerrotaan koko maailmalle tätä ilouutista. Vailla huolen häivää siitä, että mitä muut ajattelevat. Ja voihan käydä niinkin, että siihen iloosi tarttuu muutama ohikulkijakin.

Kun tunteet kohdataan ja parhaimmillaan niiden alkuperää selvitetään, tunne muuttuu tutuksi… sinun parhaaksi kaveriksi. Tunne voi olla välillä ikävä ja välillä onnellinen, mutta oikeasti tuttu tunne on turvallinen. Se ei säikäytä sinua toimimaan hallitsemattomasti. Sinä tiedät sen läsnäolon ja annat sen purkautua haluamallasi tavalla. Otat tunteesi käyttöön hyödyksesi, etkä anna päinvastoin tunteesi käyttää sinua haitallisesti.

 

Itsensä parantamista maailman parantamisen sijaan

Moni haluaa parantaa maailmaa, mutta harva itseänsä. Me korjaamme, fiksaamme, kehitämme, uudistamme ja luomme koko ajan uutta itsemme ulkopuolella. Yritämme sitä kautta tehdä maailmaa, jossa elämme, paremmaksi. Yritämme muuttaa toisen ihmisen käyttäytymistä. Vaadimme toisilta muuttumista, jotta meillä olisi parempi olla. Jopa yhteiskunnan tasolla kuvitellaan ulkoisten olosuhteiden tuovan yksilölle onnen ja autuuden.

Kenenkään muun ihmisen muuttaminen ei ole mahdollista kuin itsensä. On niin helppo syyllistää, tuomita ja vastustaa kaikkea, mikä herättää meissä tunteita. Kun alamme ymmärtää omia tunteita ja omaa sisäistä maailmaamme, niin alamme olla myötätuntoisia ja hyväksyviä toistenkin ihmisten keskeneräisyydelle ja ainutlaatuisuudelle.

Hyvä ihminen ei ole jonkin ihmisten keksimän mittariston mukainen täydellinen olento. Hyvä ihminen tiedostaa itsessään olevat inhimilliset puutteet ja vahvuudet. Näin ulkoisten impulssien aiheuttamat tunnereaktiot saavat aikaan armollisuuden ja hyväksynnän avulla parempia tapoja tulla ulos. Käyttäytymisemme muuttuu ja yhtään tunnetta ei tarvitse pantata sisällensä. Tämä kehitys jopa rohkaisee uusien, syvempien tunteiden esille tuloa.

Tunteiden suursiivous ja inventaario on paikallaan aika ajoin, ja varsinkin silloin, kun oma käyttäytyminen aiheuttaa liikaa jälkipyykkiä! Kuinka sinä haluaisit käyttäytyä tunteitasi?

 

Johtajan paras kaveri

fab-lentz-303545-unsplash

Ihmisen luontainen tarve on olla yhteydessä toiseen. Perheenjäsenenä, joukkuetoverina, parisuhteessa, ystävänä jne. Erilaiset yhteisöt nivoutuvat toisiinsa yhteyden kautta. Ne saavat siitä myös erinomaisuuden voimansa sekä menestymisen valttikortit. Kaikissa joukkuepeleissä yhteistyö on yksilöosaamista tärkeämpi ominaisuus. Tarvitseeko myös organisaation johtaja yhteyden? Mitä yhteyksiä esimies kaiken kaikkiaan tarvitsee? Voiko johtajalla olla parasta kaveria?

Yksinäisyyden musertama selviytyjä

Johtamistyö lankeaa useimmiten ahkeralle, tunnolliselle, vastuulliselle ja aikaisemmassa työssään onnistuneelle henkilölle. Monesti taustalla on myynnin tai taloushallinnon aikaansaannoksia. Mitä enemmän työn sisältö on yleisjohtamista, sitä vähemmän aikaisemmasta kokemuksesta on suoraa hyötyä. Se voi jopa haitata uuden tehtävän hoitamista, jos ajattelumallia ohjaa historiassa opitut johtamislogiikat yksittäisessä funktiossa.

Kun johtajan päälle kaatuu lukematon määrä ristiriitaisia odotuksia ja vaatimuksia, on oman työn hallinnantunne heikoilla. Olen kuullut monelta toimitusjohtajalta ja muulta yleisjohtajalta, että olo on kuin ”sekatavarakauppiaalla”. Kaikki se osaaminen, jonka varassa ennen sai aikaan hyviä tuloksia, onkin usein vain murto-osa siitä työstä, mitä pitäisi nyt, heti ja tässä osata. Tästä seuraa usein pitkiä ja yksinäisiä tunteja työajan jälkeen toimistolla, saunan terassilla tai lähipubin baaritiskillä, miettien omaa selviytymistarinaansa tästä eteenpäin.

Mitä tekee johtajan paras kaveri

Millainen on sinun paras kaverisi? Onko hän tavoitettavissa aina, kun tarvitaan? Ymmärtää sinun haasteitasi ja päämääriäsi. Reagoi objektiivisesti näkemyksiisi ja uskaltaa kyseenalaistaa. On ihmisenä sinun puolellasi, muttei aina samaa mieltä. Toimii ajatustesi palloseinänä, kun pohdit seuraavia ratkaisuja. Tunnistitko joitain ominaisuuksia kavereistasi? Onko sinulla johtajana tällaista kaveria?

Johtajan parhaan kaverin tulee ymmärtää johtamisen funktiota. Se ei ole sama asia kuin esim. tuotannon, myynnin tai logistiikan funktio. Jokaisen johtajan tulee käsittää strategian jalkauttamisen tarpeet omassa organisaatiossa. Mitä se tarkoittaa milläkin organisaatiotasolla? Mitä esimies- ja henkilöstötaitoja tarvitaan strategisten päämäärien toteuttamiseksi? Kuinka mitataan, kannustetaan ja annetaan palautetta? Mistä psykologisista asioista syntyy menestyksen avaimet? Kuinka minä johtajana jaksan ja kuinka tunnen itseni? Mitä johtaminen merkitsee minulle?

Kysymyksiä johtamistyöhön voisi luetella lähes loputtomasti. Ja tätähän johtamisen sparraaminen paljon onkin. Kysymistä, kysymistä ja vielä kerran kysymistä. Usein vastaukset ovat jo olemassa organisaatiossa. Ne pitäisi vaan löytää sieltä. Johtajan paras kaveri on aidosti kiinnostunut etsimään, kysymään ja löytämään merkityksellisiä menestymisen kulmakiviä. Joskus ne löytyvät prosesseista, joskus esimiestyöstä. Joskus yhteispelistä, joskus motivaatiotekijöistä.

Usein on hyvin vaikeaa etukäteen tietää, mikä on organisaation ongelma. Tiedetään vain, että asiat eivät toimi tai ihmisillä on huono olla. Toiminta takkuaa ja tulos ei kehity halutusti. Vaivaa on vaikea korjata, jos syytä ei tiedetä. Jos ainoa työkalu on vasara, niin kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Se kuitenkin tiedetään, että ratkaisutarpeet varmasti odottavat johtajan pöydällä. Pitäisikö kilauttaa kaverille… sille johtajan parhaalle!

Itsetuntemusryhmä Tampereella 23.10.-20.11.

HUOMIO TAMPERE!

”Lähimpiä vuorovaikutussuhteitamme tutkimalla voimme lisätä itsetuntemustamme ja mahdollistaa sitä kautta myös omien voimavarojemme parempaa riittävyyttä.”

Ohjaan yhdessä Ihminen tavattavissa Mentor -opiskelijakollegani Marjo Juutilaisen kanssa itsetuntemusryhmän Tampereella 23.10.-20.11. välisenä aikana. Oheisessa ilmoituksessa lisää asiasta.

Tervetuloa ja vinkkaa myös ystävällesi!

Itsetuntemusryhmä