040 671 9581 info@logicemotion.fi

AAEAAQAAAAAAAAjnAAAAJDM1YWEyOTZhLWY3OTktNDg1Mi1iY2U4LTdkYzk0MGNiYjZlNQ[1]

Kulttuurissamme on hyvän päivän tervehdyksiä, joiden syvällinen tarkoitus jää helposti huomaamatta. Esimerkiksi tämän artikkelin otsikon viestin voi tulkita niin, että jos ei ole valittamista, ei kuulu mitään!? Ehkä muitakin tulkintoja löytyy. 

Viime aikojen isompia otsikoita lukiessa tuntuu, että miksi vain negatiivinen uutinen saa julkisuutta? Onko se ainoa klikkauksen tai lehden ostopäätöksen peruste? Se, että menee huonosti tai tekee jotain väärin? Mistä kumpuaa tällainen pahan ajattelun ja valittamisen kulttuuri? 

 

Insinöörikulttuuri kannustaa epäkohtien tunnistamiseen 

Ihmisen kehitys luomakunnan kruunuksi on perustunut pitkälti työtä helpottavien asioiden keksimiseen ja sittemmin prosessien automatisointiin. Jotta kehitys jatkuisi, niin edellisten keksintöjen toimintaa hidastavat epäkohdat on tunnistettava. Tämä on tyypillistä ja odotettua insinöörimäistä kehitystyötä. Palaverit ja prosessikaaviot ovat pullollaan inhimillisiä virheitä, katkoksia, epäjatkuvuuksia yms. hidasteita. Kun näistä keskustellaan, on sävy mitä ilmeisimmin mollivoittoinen. ”Epäkohdat on korjattava ja virheitä ei saa tehdä!” 

Entä onnistumisten huomioiminen, kun edelliset virheet on hienosti korjattu ja tehty työt paremmin? Kun uusi palvelukonsepti tuo lisää kannattavaa kassavirtaa ja tunnusluvut paukkuvat ylärajoilla. Muistetaanko ja halutaanko kiittää tehdystä työstä, kannustaa uusiin onnistumisiin ja iloita, että meni hyvin? Harmillisen usein näin ei käy. Etsitään vain uusi epäkohta ja aloitetaan uudelleen itsemme ruoskiminen sen suhteen. Mitä jos jalkapallojoukkue maalin tehdessään ei juhlisi vaan toteaisi, että pitääpä miettiä seuraavat harjoitukset paremmiksi sekä treenata enemmän ja totisemmin. 

 

Perfektionistisesta pessimismistä realistiseen reiluuteen 

Liiketoiminnallisen menestymisen ehdottomiin edellytyksiin kuuluu asettaa strategiset tavoitteet ja tavoitella niiden mukaisia tuloksia. Tätä toteutetaan yrityksissä enemmän tai vähemmän systemaattisesti. Mikäli johtamiskulttuurissa on perfektionismia ilman kehittämisen systematiikka ja isoja puutteita vuorovaikutteisessa esimiestyössä, törmäämme taatusti tilanteeseen, jossa valittaminen on liki ainoa johtamisen muoto. 

Perfektionistinen henkilö haluaa toteuttaa jokaisen tehtävän täydellisesti, ja hän asettaa kovia vaatimuksia sekä itselleen että muille. Hän haluaa kaiken olevan yksityiskohtaisesti hänen ajatustensa mukainen, muttei välttämättä muista kertoa sitä muille. Henkilöstön kuitenkin tarvitsee tietää mitä juuri minulta henkilökohtaisesti odotetaan, kuinka paljon ja missä ajassa? 

Nyky-yhteiskunnassa on korkea halu suoriutua ja olla parempi kuin muut. Yhteiskunnan säännöt, normit, suuntaukset ja elämänkatsomus johtavat meitä tähän suuntaan. Epäonnistuminen on häpeällistä, ja ihmisiä kannustetaan aina tekemään parhaansa, olemaan parempia, suorittamaan enemmän. Yhteiskunta antaa meille sen ajatuksen, että tällainen menestys on avain onneen. 

 

Mitä kuuluu – välittämistä 

Ihmiset eivät kuitenkaan onnistu täydellisesti. Ihmiset eivät ole virheettömiä ja väsymättömiä koneita. Meidän tulee hyväksyä puutteemme ja vikamme, sillä emme pääse niistä eroon, ainakaan kokonaan. Viat tekevät meistä juuri sen ainutlaatuisen, rakastettavan ja kyvykkään ihmisen, joka kokee ja tuntee elämän ylä- ja alamäet. Kun realistisesti ymmärrämme nämä rajamme ja iloitsemme onnistumisista, työpaikkojen johtamiskulttuuri muuttuu välittäväksi. Winston Churchill on sanonut: ”Menestys on kyky liikkua yhdestä epäonnistumisesta toiseen ilman että menettää intoaan.”  

Kun ihminen tietää olevansa arvokas ilman jatkuvaa täydellisyyden tavoittelua, hänen suorituksensa vapautuu ja pakkosuorittamisen stressi vähenee. Ihminen alkaa nauttia tekemisestään, kun syytökset ja halveksunta ympärillä vähenevät. Tämä johtaa hyvän ja ihmisestä välittävän työnohjauksen piirissä uudenlaiseen kunnianhimoon ja tulosten tavoitteluun. Avainasemassa on välittäminen – hyvässä ja pahassa. 

Maailman menestyneimpien urheilujoukkueiden valmentajat rakentavat toimintansa vahvuuksien kehittämiseen ja onnistumisten kannustamiseen. Palaute näissä on tulosten suhteen suoraa ja reilua. Ihmiselle annetaan lupa onnistua niissä raameissa, joissa sitä on odotettukin. Tuloksia samalla myös rakentavalla tavalla vaaditaan. Ylionnistumisen tapahtuessa on myös aika yli-ilolle… sille joka spontaanisti ryntää ulos aidosti onnellisen ihmisen kehosta mitä ihmeellisimmillä tavoilla!