040 671 9581 info@logicemotion.fi

”Isi, miksi sä laitat lusikan lautaselle noin? Onko Jumala olemassa? Miksi en saa valvoa pidempään?” Lapsi kysyy ja isi vastaa. Yleensä kyllä ihan mielellään, joskus toki vähän tuskaantuneemminkin. Mutta mistä tässä oikeasti on kysymys? Pelkästä tiedon keräämisestä vai jostain muusta?

Mitäpä jos lapsi kyseenalaistaa? Tekee tuota karmaisevan röyhkeää työtä, joka repii ja raastaa niin montaa työyhteisöä. Onhan se nyt vähintäänkin epäkohteliasta ellei jopa törkeää, kun joku kehtaa katsoa asioita toiselta kantilta. Mitäpä jos uusi ratkaisu vaikka onkin parempi kuin tämä minun keksimäni tai edeltäjältäni kopioima tapa? Minähän saatan joutua häväistyksi omalla osaamisalueellani.

Kyseenalaistamisen ensimmäinen tarkoitus monelle ihmiselle on kuitenkin kuulla perustelut siitä, miksi asioita tehdään niin kuin tehdään. Kuinka voit muuten ymmärtää mitä olet tekemässä, jos sinulla ei ole oikeutta tai mahdollisuutta tietää taustoja? Olemassa olevan ymmärtämistä tärkeämpää kyseenalaistamisessa on löytää uusia ja parempia tapoja hoitaa homma. Olemalla siis kekseliäs! Innovatiivisuus on prosessi, jolle annetaan aikaa ja resursseja, mutta kekseliäisyys on jokaisessa meissä tälläkin hetkellä. Se on kumulatiivisessa mielessä mieletön voimavara jokaisessa organisaatiossa.

Kuinka kekseliäisyys saadaan sitten esiin, jos nykyisen kyseenalaistaminen on vähintäänkin arveluttavaa? Hyvä kekseliäisyys vaatii huumorintajua, ennakkoluulottomuutta ja kykyä ymmärtää hullujen ajatusten arvo. Kekseliäisyyttä on myös vanhan tempun hyödyntäminen uudessa tilanteessa. Keksinnöt syntyvät useimmiten ilman tavoitteellista luomisprosessia, niin kuin pyöräkin aikanaan… se vaan keksittiin.

Myös luottaminen on keino kyseenalaistamisen vauhdittajaksi. Luotettavuutta lisätään luottamalla. Näin tapahtuu myös silloin, kun toinen vahvasti tuo oman näkemyksensä yhteiseen päätöspöytään. Luotan, että kollegani ajaa yhteisen asiamme etua vaikka onkin eri mieltä tässä asiassa.

Lapsi on luontaisesti kekseliäs ja luottaa vanhempaansa, siksi hän kyseenalaistaa. Hän ei pelkää kasvojensa menettämistä vaan oppii ja samalla myös opettaa täysillä. Tämän taitonsa avulla lapsen kehityskäyrä on huimaava. Hän ei kyseenalaista kyseenalaistamista!

Johtuuko kulttuurista vai itsetunnosta, mutta omaan toimintaan kohdistuva arviointi otetaan liian usein negatiivisena. Kyseenalaistaminen on kuitenkin aina vain positiivinen asia. Jos kyseenalaistettava asia kestä kyseenalaistuksen, niin silloinhan voimassa oleva ratkaisu pitää pintansa ja vahvistuu. Jos se taas ei kestä sitä, se kehittyy uuden näkemyksen avulla paremmaksi… Miksi emme siis olisi enemmän kekseliäitä ja alkaisimme kyseenalaistaa ihan vaan vaikka aluksi laadunvarmistusmielessä?

Tätäkin näkökulmaa saa kyseenalaistaa… ja mielellään paremmaksi!